Siirry sisältöön
Päivättärenpolku

Päivävaellus Nuuksiossa on oiva tapa viettää vapaapäivää. Tutustu nyt alueen lukuisiin vaellusreitteihin. 

Päivättärenpolku on vajaan puolentoista kilometrin mittainen lenkkipolku, joka kiertää Suomen luontokeskus Haltiaa, Natura Vivan yhteistyökumppania Nuuksion alueella. Päivättärenpolku on vaativalkulkuinen, sillä reitillä on korkeuseroja ja useita jyrkkiä nousuja, suosittelemmekin sitä kovakuntoisemmille päiväkävelijöille. Polun varrella vastaan tulee infotauluja, jotka kertovat mielenkiintoisia tietoja Nuuksion luonnosta.

Kun suunnittelet päivävaellusta Nuuksioon, Päivättärenpolku sopii mainosti esimerkiksi aamupäivän alkulenkiksi. Haltialta lähtee myös esimerkiksi noin viiden kilometrin mittainen Haltia-Haukkalampi-yhdysreitti, jonka kuljettuasi päädyt Haukanpesälle, Natura Vivan Nuuksion toimipisteeseen. Vuokraamme Haukanpesällä ulkoiluvälineitä, ja lisäksi vierailijoita palvelee viihtyisä Cafe Silva

Päivättärenpolun palvelut

Päivättärenpolku on merkitty reitin varrella käpymerkeillä.