Siirry sisältöön

Minä melojana

Jostakin syytä minulla on aina ollut olo, että melonta on oma juttuni. Lapsena kävin joskus Vantaanjoella melomassa Jyryn majalta ja harvakseltaan aina silloin tällöin vesillä. Nautin merestä ja aallokoista. Melonta aktiiviharrastuksena sai kuitenkin odotella reilut pari vuosikymmentä muiden lajien ja tekemisten viedessä ajan. 

Natura Vivalla olen käynyt ns. sunnuntaimelojana joitakin vuosia. Lähdin vesille kaverin kanssa vain tyynellä säällä ja harvakseltaan. Alkeiskurssin suoritin silloin, kun Natura Vivan Vuosaaren piste oli Hotelli Rantapuiston kupeessa. Kesällä 2020 hankin Natura Vivan kausikortin ja tutustuin muihin kausikorttilaisiin torstaimelonnoissa. Tunsin olevani oikeassa paikassa, mukavien ihmisten parissa maalauksellisissa merimaisemissa. Inspiroiduin muiden innosta harjoitella ja intouduin itsekin harjoittelemaan taitokoe-2:ta varten. Natura Vivan oppaat olivat aina kannustavia ja tekniikkakursseilla pääsi matalalla kynnyksellä syventämään osaamista. Kaspianin vetämät tekniikkakurssit ja yksityisopetus ovat myötävaikuttaneet melojan polkuuni. Keularollia kävin harjoittelemassa Teijolla kirkkaassa järvivedessä, minne nappasin koko perheen seuraksi mukaan. 

Taitokoe-2:n jälkeen liityin melontaseuraan ja into oppia lisää kasvoi. Hurahdin melontaan lajina. Taitojen kasvaessa oli mahdollista meloa pidemmälle ja erilaisissa sääolosuhteissa. Suoritin ohjaajakoulutuksen Rolling Kayakin kautta ennen kesää 2021. Kesällä 2021 vedin melontaseurassa viikkomelontoja ja osallistuin kurssien vetämiseen apuopena. Treenasin samalla taitoja pidemmälle. Ostimme Natura Vivalta pari yksityisopetuskertaa pienen porukan kanssa ja lisäksi treenasimme kokeneempien melojien seurassa sekä itsenäisesti taitokoe-3:sta varten. Lokakuun aikana suoritimme kolmosnäytön. 

Kesällä 2022 pääsin ohjaamaan Natura Vivalle kursseja ja retkiä. Natura Viva on ollut turvallinen kotipesä itselleni ja oli kiva palata eri roolissa melontakeskukselle. Tämän kauden tavoitteena on opaskokeen suorittaminen ja ohjaustaitojen edelleen kehittäminen. Haluan toimia yhtä kannustavana esimerkkinä, kuin olen itsekin saanut inspiroitua kokeneempien seurassa. Melonta on tarjonnut itselleni uskomattoman hienoja hetkiä. Parasta on eri-ikäisten ihmisten kohtaamiset yhteisen harrastuksen parissa, leikkihenkinen harjoittelun ilo ja luonto ympärillä. 

Sanna