Siirry sisältöön

Sahajärven kierros

Sahajärven kierros

Sahajärven kierros on pisin opastettu reitti Teijon kansallispuistossa!

Sahajärvi sijaitsee Teijon kansallispuiston keskiosassa ja ulottuu miltei merenrannasta kansallispuiston itärajalle. Keskellä Sahajärveä on Kalasuntin saari, jonka kautta reitti kulkee. Sahajärven kierros on rengasreitti, joka kiertää saaren kautta järven itäosan ympäri. Osa matkasta taivalletaan myös Sahajärveltä pohjoiseen sijaitsevan Hamarinjärven rannalla.

Sahajärven kierros kävellään enimmäkseen metsä- ja kalliomaastoissa, ja korkeuseroja on jonkin verran. Matkan varrella piipahdetaan myös suomaastossa. Kalasuntin saareen patikoijat siirtyvät köysilossilla –  niitä on reitin varrella kaksi saaren etelä- ja pohjoispuolilla. Lossilla liikkuminen on hauskaa, joskin varaudu käyttämään lossin liikkuttelemiseen hieman lihasvoimaa. 

Sahajärven kierrokselle kertyy yhteensä matkaa miltei yhdeksän kilometriä, ja hyvä aloituspaikka on esimerkiksi Laviankallion parkkipaikka noin kilometrin patikoinnin päässä Kalasuntin saaren pohjoisemmasta lossista. Toinen oiva aloituspaikka on Nenustannummen parkkipaikka Kansallispuiston itäosassa. Tälloin Kalasuntti ja siellä sijaitseva levähdyspaikka laavuineen ja tulipaikkoineen on juuri vaelluksen puolimatkassa. Sahajärven kierros onkin suosittu ja erittäin suositeltava luontoretki Teijon kansallispuistossa.

Palvelut Teijon kansallispuistossa

Sahajärven kierros – lisätiedot

  • Kalasuntin laavu ja tulipaikka on Sahajärven kierroksen kaunein ja suosituin tulipaikka. Se sijaitsee Kalasuntin saarella, jonne pääsee reitin molemmista suunnista vaijerilossilla.

  • Koko kierroksen pystyy kulkemaan vain silloin kun vaijerilossit ovat käytössä. Lähtökohtaisesti lossi on käytössä toukokuun puolestavälistä aina lokakuulle saakka.