Natura Vivan melonnanaohjaajan kurssi
Ohjaajakurssi on ensiaskel tiellä melontakouluttajaksi. Harjoittelemme ryhmänohjaamista ja pureudumme melontataitojen opettamiseen. Ryhdy melontaohjaajaksi! Natura Vivan melontaohjaakurssilla keskitytään ryhmänhallintaan, turvallisuuteen sekä melontataitojen opettamiseen. Lisäksi kurssilla käsitellään erilaisia pelastus- ja hinaustekniikoita.
Kursiin sisältyy kahden tunnin etätapaaminen, jossa käydään läpi kurssin sisältöä ja jaetaan ennakkotehtävät ja ennakkotehtävien palautusaika.
Kurssin hyväksytysti suorittaneilla on mahdollisuus työllistyä Natura Vivalle.
Ennakkovaatimukset:
Vähintään 18 vuoden ikä.
Uimataito 200 m, pelastusuinti 50 m melontavarusteissa.
Navigointitaito.
Tehokas eteenpäinmelontataito.
Sujuva kajakin / kanootin käsittelytaito.
Vähintään yhden vuoden melontakokemus.
EPP2-tason taitokokeen läpäiseminen.
Suositeltavaa:
Aiempi kokemus melonnan ohjaamisesta tai opettamisesta, esimerkiksi apuohjaajana toimimisesta on suositeltavaa muttei pakollista.
EA1 -tason ensiapukurssin käyminen ennen kussia on suositeltavaa, muttei pakollista.
Lisätietoja:
Sijainti: Vuosaaren Melontakeskus ja lähialueet. Harbonkatu 13, 00980 Helsinki
Hinta sisältää: ammattimaisen melontakouluttajan, rekisteröintimaksun, todistuksen ja sähköisen kurssimateriaalin.
Hinta ei sisällä: Kajakkia, muita melontavarusteita, telttaa tai muita retkeilyvälineitä. Voit tarvittaessa vuokrata meiltä kajakin ja varusteet kurssille.