Kivinokan ulkoilualue sijaitsee Helsingin keskellä – ja aivan omassa rauhassaan. Kun etsit vuokrakajakkia Helsingissä, tule Kivinokkaan – pääset melomaan metrolla.
Kivinokka on niemi, joka sijaitsee Helsingin keskellä, Herttoniemen länsipuolella ja Kulosaaren pohjoispuolella. Pinta-alaltaan noin parin neliökilometrin kokoinen ulkoilualue on kokonaan rauhoitettu liikenteeltä, eikä muutamaa Kipparlahdensilmukan varrella olevaa rakennusta ja komeaa Kulosaaren kartanoa lukuunottamatta alueella ole myöskään asutusta.
Kivinokka on eräs Helsingin alkuperäisistä kesämökkialueista, ja niemellä on pitkälti toista sataa mökkiä, jotka ovat enimmäkseen kesäkäytössä. Mökkikylien historia ulottuu 1800-luvulle, kun Helsingin työväestö alkoi pitää Kivinokkaa virkistysalueenaan. Kivinokassa on myös suurehko pienvenesatama, ja täällä voit kesäisin katsella ja seurailla perinteikästä helsinkiläistä merielämää.
Heti Itäväylän tuntumassa Kivinokan puolella on Herttoniemen siirtolapuutarha-alue, jonka takaa aukeavat Kivinokan lukuisat kävelypolut. Kulosaaren kartano, 1800-luvulla rakennettu hurmaava talokokonaisuus, on siirtolapuutarhan vieressä niemen juuressa. Erityisesti kesäisin kartano on suosittu juhla- ja hääpaikka. Kivinokan eteläpuolella aukeaa Kalasataman alue, missä kauppakeskus REDI palvelee myös Kivinokassa vierailijoita.
Vuokravälineet Kivinokassa
Natura Viva avaa Kivinokkaan kesäkaudelle 2022 melontapisteen, joka on kaikkien Natura Vivan kausikorttilaisten käytössä. Välinevuokraamossa on tarjolla kajakkeja ja SUP-lautoja. Itsepalveluperiaatteella toimivalla melontapisteellä on tarjolla noin 30 kajakkia ja SUP-lautaa.
Kivinokka onkin aivan mainio melontaretken aloituspaikka, sillä niemi työntyy syvälle Vanhankaupunginselälle, joka on laaja mutta erittäin rauhallinen vesistö. Vastapäätä selän toisella puolella on Lammassaari, ja Kivinokalta lähdettäessä oikealle puolelle jää Herttoniemen rantaviiva. Kivinokan pohjoiskärjestä ennen Herttoniemeä on kapea salmi suojaisalle Saunalahdelle.
'Kun Kivinokalta lähdetään melomaan etelään, päästään Itäväylän ali Naurissalmen läpi Tullisaarenselälle. Täältä melontareitti on auki vaikka Helsingin keskustan edustalle Kruunuvuorenselälle, ja saavutettavissa ovat esimerkiksi Vallisaari, Lonna ja jopa Suomenlinna.
Myös Itä-Helsingin melontareitit ovat lähellä, kun Naurissalmelta suunnataan Killingholman saaren ohi kohti Tilliruukinlahtea. Sieltä päästään Laajasalon kanavan kautta esimerkiksi Laajasalon ympäri kiertävälle melontareitille.
Helsingin saaristo on aivan huikea ja ainutlaatuinen melontaretkikohde, ja Meri-Helsinki näyttäytyy totisesti kauneimmillaan Kivinokalla.
Aktiviteetteja Kivinokalla
Tämä niemi on täynnä kiehtovia kohteita: luontopolkuja pitkin on mahdollista vaeltaa niemen pohjoiskärkeen lintutornille ja bongata kymmeniä niemellä asustavia ja pesiviä lintulajeja. Metsäretkellä voi bongata lukuisia sienilajeja – Kivinokalla on huomattava kääpä- ja orvakkalajien keskittymä. Niemen länsirannalla on Kivinokan uimaranta, jossa kelpaa kylpeä, niin Helsingin lempeässä kesäauringossa kuin Vanhankaupunginselän lämpimissä vesissä. Muista aurinkorasva!
Keskellä niemeä Kivinokan luontopolun tuntumassa sijaitsevat edellisen jääkauden aikana muotoutuneet Kivinokan hiidenkirnut. Kulttuuriin ystäville tarjolla on sekä nähtävyyksiä että näytelmiä. Kivinokan kesäteatteri palvelee koko kesäkauden läpi, ja niemenkärjessä on Suomen vanhimman yhä toiminnassa olevan bändin, Dallape-orkesterin perustamiskyltti. Dallape sai alkunsa nimenomaan Kivinokalla 1920-luvulla.
Menneiden aikojen kulttuuria henkivät myös kesämajat, joiden historia ulottuu 1800-luvulle. Käyskentele majojen lomassa, ihastele puutarhoiden väriloistoa ja ime sisääsi kauniiden kukkien tuoksua.
Loistavat kulkuyhteydet Kivinokalle
Kivinokka sijaitsee kävelymatkan päässä Helsingin kivikaupungista. Sörnäisistä on tänne pari kilometriä, Hermannista saman verran. Itä-Helsingin keskuksista Herttoniemi on niin ikään kävelymatkan päässä. Metrolinja jää Kivinokan pohjoispuolelle, ja lähin metroasema, Kulosaari, on aivan niemen juuressa. Autolla saavuttaessa lähimmät parkkipaikat ovat Kulosaaren kartanon tuntumassa.
Kun etsit vuokravälineitä keskellä Helsingissä, tämän keskeisempää paikkaa et löydä. Varaa kajakki tai SUP-lauta Kivinokan melontapisteeltä ja lähde viettämään ihanaa kesäpäivää laineille.
Natura Viva järjestää myös kesäkaudesta 2022 lähtien yritystapahtumia ja yksityisretkiä Kivinokalla. Ota meihin yhteyttä ja räätälöimme kanssasi yhdessä mielekkäimmät yrityksen virkistyspäivän tapahtumat ja aktiviteetit aivan keskeisellä paikalla Helsingissä.
Kivinokan melontapiste sijaitsee osoitteessa Kipparlahdensilmukka 9, 00810 Helsinki.
Kivnokan melontapiste sijaitsee Kivinokan venesataman kupeessa. Kulosaaren kartanolle kulkeva tie ja sinne ohjaava viitoitus auttaa löytämään perille.