Siirry sisältöön

Kalastus Matildanjärvellä

Matildanjärvi on suosittu kalastuskohde - Vuokraa soutuvene Teijon kansallispuistosta!

Matildanjärvi on kuuluisa kalajärvi ja Metsähallituksen erityiskalastuskohde, jossa esiintyy niin perinteisiä makean veden kalojamme, haukea, ahventa ja särkeä. Järveen on 20 vuotta sitten istutettu myös taimenta ja puronieriää. Kirjolohien istutus on loppunut vuonna 2025.

Matildanjärvessä saa kalastaa yleiskalastusoikeuksin eli onkia, pilkkiä ja kalastonhoitomaksun suoritettuaan kalastaa yhdellä vavalla ja vieheellä, eli esimerkiksi virvelillä. Kalastus perustuu järven luonnonkalakantoihin.

Muut Teijon kalastusmahdollisuudet

Alueen muilla järvillä esiintyy kaikkia yleisempiä makean veden kalojamme. Kansallispuiston isoimmassa järvessä, Hamarijärvessä, esiintyy myös istutettuja ankeriaita. Teijon järvissä on myös jälleen istutuksien seurauksena terveet jokirapukannat. Jokirapu, alkuperäinen suomalainen rapu, on aina kuulunut alueen järvien eläimistöön, mutta rapuruttojen seurauksena se on ehtinyt Teijon alueen järvistä enimmäkseen hävitä. 

Muistathan kalastaessasi ottaa saaliiksi vain alamitan ylittäneitä kaloja, jotka eivät ole uhanalaisia. Muista tarkistaa myös voimassa olevat kalastusrajoitukset  (www.kalastusrajoitus.fi). 

Soutuvenevuokraus Teijon kansallispuiston Matildanjärvellä

Natura Viva vuokraa soutuveneitä Matildanjärvellä. Soutuveneiden käyttö on omatoimista ja varaukset tehdään Natura Vivan verkkokaupasta. Soutuveneiden käyttö on mahdollista kellon ympäri. 

Kalastajan muistilista Teijon alueelle